tiistai 26. heinäkuuta 2016

Vaihdokkipostia Kristallihelmen Sussulle

Olen jo keväällä saanut Sussulta ihanat ATC kortit ja Junk Journalin. Mutta itsellä on vaan aika ja inspiraatio ollut niin hukassa että vasta nyt kesälomalla sain tehtyä vaihtarit takaisin. Tässä hiukan kuvia.

Junk Journalini, tehty kaikenlaisesta ylimääräisestä silpusta ja kuvista. Tätä oli yllättävän kiva tehdä, vaikka ensin epäilin sivunippujen ompelun aiheuttavan harmaita hiuksia, mutta se sujuikin ihan helposti. Myös klemmarit on tuunattu itse.











Lisäksi pieni perhoskirjanen, jossa sama perhonen leimattu kalvolle ja erilaisille papereille, kuten kirjansivuille...


Koska en enää muistanut kuinka monta ATC korttia olin Sussulle velkaa, niin päätin tehdä 10 :) Ja niille siitä ihanasta kassakirjasta oman pienen haitarikuoren.




Olen kovin innokas keräilijä ja kerään talteen muiden roskat. Tai tässä tapauksessa mieheni kävi pyynnöstäni dyykkaamassa "naapurin" roskiin heittämät diakuvat joita nyt hyödynsin. Myöhemmin lisääkin kuvia diakuvakorteistani. Eli olen tehnyt ATC kortin ja leikannut siihen reiän diakuvalle jota voi sitten valoa vasten kurkistella.




Paperiliittimen Riikan kurssilla oli käytössä suihkeet ja maalit jotka ovat erivärisiä tummalla ja vaalealla pohjalla, seuraavassa kortissa hyödynnetty näitä.


Minulla on laatikollinen vanhoja pelikortteja joista löytyy ihania kuvia. Näitä samanoloisia kortteja olen tehnyt ennenkin ja nyt tein taas, tykkään itse näistä kuvista niin valtavasti.


Tähän korttiin olen käyttänyt kultaustekniikkaa johon villiinnyin myös.





Myökin Paperiliittimen Riikan videon inspiroimana tein läpinäkyviä kortteja. Eli pohja leikattu läpinäkyvästä muovista, tässä tapauksessa muovi ei ollut ihan kirkasta. Sitten värjäsin sen alkoholimusteilla, osan koristelin akryylimaaleilla, kohopastalla ja leimasimilla. Kuviksi sopivat minusta hyvin mustavalkoiset kuvat. Tähän korttiin olen kuvaa hieman värittänytkin.



Lisää läpinäkyviä....





Näissä myös tietenkin rakastamiani tekstejä...


3 kommenttia:

  1. Voi miljoonat kiitokset Ystävä näistä ihanuuksistasi!!! Minä tykkään niin kovasti kaikista aarteista jotka lähetit. Ja apua olen ollut ihan sekaisin kun luulin että olin jo katsonut näitä kortteja blogissasi, mutta eihän nämä olleetkaan siellä aiemmin näkyvillä. Tässä ihan menee sekaisin ja sokaistuu tämän upeuden vuoksi! Kiitos vielä! ♥

    VastaaPoista
  2. Sanoinkuvaamattoman ihana posti ihanalle Sussulle.

    VastaaPoista